maanantai 4. syyskuuta 2017

Mikrobataatit nyhtökauratäytteellä


Olen pitänyt bataattia herkullisena mutta vaikeasti käsiteltävänä kasviksena. Aiempaa avautumista ja asian ratkaisuyrityksiä voi lukea täältä

Hiljattain bataattisuhteeni kuitenkin mullistui, kun opin, että bataatin voi kätevästi kypsentää mikrossa. Näin välttyy raa'an ja kivikovan bataatin väkivaltaiselta kuorimis- ja pilkkomisoperaatiolta. 

Ei bataatti mikrossakaan ihan nopeinta pikaruokaa ole. Kypsymisaika riippuu bataatin koosta ja varmaan mikron tehostakin. Meidän mikrossa iso bataatti ei kypsynyt vielä kymmenessäkään minuutissa, vaan kesti vartin verran ennen kuin se oli sisältäkin kypsä.

Täytin bataatit uuniperunatäytteen tyylisellä tahnalla, jossa pääraaka-aineena on nyhtökaura. Hyvältä maistui! Makea bataatti ja suolainen täyte täydensivät hyvin toisiaan. Samaa täytettä voi toki kokeilla uuniperunoihinkin.

Kypsennettävän bataatin määrä kannattaa mitoittaa sen mukaan, paljonko syöjiä on. Meillä oli niin isoja bataatteja, että puolikas riitti yhdelle aikuiselle kerta-annokseksi. Puolitin kypsän bataatin poikittaissuunnassa ja tein puolikkaisiin viillot, joihin täyte laitettiin


Mikrobataatit nyhtökauratäytteellä

bataattia

1 pkt nyhtökauraa
1 prk kaurafraichea
1 punasipuli
reilu kourallinen tilliä
sitruunapippuria
suolaa
sinappia

1. Pistele bataatti haarukalla täyteen reikiä. Kääri se kostutettuun talouspaperiarkkiin ja laita lautaselle mikroon viideksi minuutiksi. Käännä bataatti toisin päin ja mikrota vielä toiset viitisen minuuttia. Tunnustele tökkimällä haarukalla tai veitsellä, onko bataatti kypsä myös keskeltä. Tarvittaessa kypsennä vielä lisää.
2. Bataatin ollessa mikrossa valmista täyte. Pilko punasipuli pieneksi ja sekoita kaikki ainekset. Laita mausteita ensin vähän ja lisää makusi mukaan.
3.  Tee kypsään bataattin viilto, johon laitat täytteen. Voit myös laittaa bataatin päälle hieman margariinia tai öljyä ennen täyttämistä.


Vaivalloisuusaste: Helpohko. Bataatti ja täyte täytyy toki molemmat valmistaa erikseen, mutta bataatti ei vaadi kovin kummoisia toimenpiteitä, ja täytteeseen tarvitsee vain pilkkoa sipuli ja sekoittaa ainekset.

1-vuotiaan arvio: Ei suostunut maistamaan muuta kuin pelkkää nyhtökauraa ennen kuin se sekoitettiin täytteeseen. Bataatista olisi varmaankin tykännyt, mutta kun ei maista niin ei maista.

2 kommenttia:

  1. Nam! Kuulostaa hyvältä ja ennen kaikkea helpolta. Puolititko bataatit jo ennen mikroa vai vasta jälkeen?

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla! :) Puolitin siinä noin kymmenen minuutin kypsennyksen jälkeen, kun oli jo aika pehmeä mutta keskeltä vielä vähän raaka. Ajattelin, että jos se vaikka vähän nopeuttaisi kypsymistä. Varmaan voi hyvin puolittaa ennen mikroakin, mutta silloin se on tietty aika kova leikata.

    VastaaPoista