torstai 31. elokuuta 2017

Kesäkurpitsapasta vegelihapullilla

Kukkakaalihaaste kannatti: vihannekset saatiin kaupaksi, ihmiset söivät tervellistä ruokaa ja liikkeelle lähti paljon hyviä vinkkejä kukkakaalin hyödyntämiseksi. Nyt käyntiin on polkaistu uusi kasvishaaste, jonka tähtenä on tällä kertaa kesäkurpitsa.

Osallistun kesäkurpitsatalkoisiin tällä pastalla, joka on helposti valmistuva yhdistelmä tuoreita satokauden makuja ja kätevää einestä. Kesäkurpitsaspagetin ideaan tutustuin Peggyn pienessä punaisessa keittiössä. Oikeaa spagettia ruokaan ei kuulu, vaan kesäkurpitsa leikataan spagettia muistuttaviksi suikaleiksi. Itse päätin yhdistää siihen proteiinin lähteeksi lihapullamaisia vegepyöryköitä pakasteesta. Käytin Apetitin kasvisjauhispyöryköitä, mutta varmasti esimerkiksi Anamman tai jonkin muun merkin soijapullat toimisivat tässä hyvin. 

Tästä tuli tosi hyvää. Annos vain oli liian pieni! 

Tämän reseptin määrillä yritettiin ruokkia kaksi aikuista ja taapero, mutta kaikki jäivät vähän nälkäisiksi. Annos olisi ehkä ollut jotakuinkin sopiva yhdelle aikuiselle ja taaperolle, joten jos ruokittavia on paljon, kannattaa vaikka tuplata resepti. Vegepullien määrä ei tässä ole sinänsä niin olennainen, niitä voi laittaa makunsa ja nälkänsä mukaan suhteessa enemmän tai vähemmän.

Jos ravintohiiva ei ole entuudestaan tuttu, kyseessä on ruokaan ripoteltava, paljon b-vitamiinia sisältävä ja muutenkin terveellinen tuote, jolla vegaanisiin ruokiin saadaan juustomaista makua. Se ei ole tässä mitenkään välttämätön, mutta tuo kyllä kivaa lisämakua. Nimi ei ole kovin houkutteleva, mutta ei se hiivalta maistu vaan pikemminkin jonkinlaiselta voimakkaalta juustolta. Sitä saa ainakin monista ekokaupoista, luontaistuotekaupoista ja isoimmista marketeista.

Ja muuten, Erikalle vielä suurkiitos komeasta ja herkullisesta kesäkurpitsasta!


Kesäkurpitsapasta vegelihapullilla

n. 10 lihapullamaista vegepyörykkää (esimerkiksi kasvisjauhis- tai soijapyöryköitä)
1/2 iso kesäkurpitsa (tai kokonainen pieni)
1 tomaatti
2 valkosipulinkynttä
1 rkl sitruunamehua
1/2 tl suolaa
basilikaa
mustapippuria
(n. 1 rkl ravintohiivahiutaleita) 
öljyä

1. Suikaloi kesäkurpitsa ohuiksi nauhoiksi. Tähän on jokin oma työkalunsakin olemassa, mutta ihan ok tapa on viipaloida kurpitsa ensin juustohöylällä ja sitten leikata viipaleet veitsellä ohuiksi suikaleiksi.
2. Pilko valkosipulit ja tomaatti.
3. Paista vegepullia öljyssä pannulla. Lisää mukaan valkosipulin- ja tomaatinpalat. Kun pullat alkavat olla lämpimiä, lisää joukkoon kesäkurpitsasuikaleet, sitruunamehu ja mausteet. Paistele muutama minuutti niin, että kesäkurpitsa hieman pehmenee.


Vaivalloisuusaste: Pilkkomista lukuunottamatta tosi helppo. Kesäkurpitsan suikaloiminen onnistuu yllättävän kätevästi ilman mitään erikoistarvikkeita juustohöylällä ja veitsellä.

1-vuotiaan arvio: Kasvisjauhispullat menivät hyvin kaupaksi, varsinaiset kasvikset eivät.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti