sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Soijafileet omenamarinadilla


Vielä on grillikesää jäljellä! Itsehän en juuri koskaan grillaa, koska ei ole grilliä, ei grillauspaikkaa eikä myöskään suuria intohimoja minkään grillattavan ruuan suhteen. Tänä kesänä kuitenkin kaksi ensimmäistä järjestyi, joten piti sitten kehitellä jotain mukavaa syötävääkin. 

Kaikkien uusien, sinänsä houkuttelevien vegejuttujen sijaan päätin pitäytyä vanhoissa kunnon soijafileissä, jotka marinoitiin mahdollisimman herkullisesti. Ylipäänsäkin nyhtökaurat, kasvisjauhikset ja muut ovat totta kai mahtavia, mutta mielestäni perinteisissä soijafileissä, -suikaleissa ja muissa soijaproteiinivalmisteissa ei ole mitään vikaa niissäkään. Mausteiden pitää vain olla kohdallaan. Hiukan hitaampia ne toki ovat valmistaa, koska fileet pitää ensin keittää ja sitten on edessä vielä mahdollinen marinointi. Nämä ovat siis niitä kuivatuotteena myytäviä soijafileitä, jotka löytyvät yleensä samasta hyllystä esimerkiksi soijarouheen kanssa.

Hyviä ja ruokaisia näistä kyllä tuli. File imaisee marinadia itseensä tehokkaasti, ja suutuntuma on hyvällä tavalla lihaista. Savuaromi ei maistu tässä kovin voimakkaasti, joten jos sitä ei löydy kaapista, uskoisin tämän toimivan ilmankin.

Kuvausrekvisiittana näkyy myös kasvis-tofuvartaita ja taitaa jossain vilahtaa myös grillattu munakoiso. Niissä käytin kaupan valmista grillimarinadia, joka ei ollut erityisen hyvää ainakaan noissa vartaissa. Munakoisosta ja itse asiassa myös vartaiden herkkusienistä tuli sen kanssa tai siitä huolimatta mainiota.


Soijafileet omenamarinadilla

kymmenkunta soijafilettä
1 dl omenasosetta
1/2 dl soijakastiketta
1/2 dl rypsiöljyä
1 rkl omenaviinietikkaa
1 rkl siirappia
1 rkl valkosipulijauhetta
1 tl chiliä
1 tl nestesavuaromia

1. Keitä soijafileet pakkauksen ohjeen mukaan.
2. Sekoita loput ainekset keskenään marinadiksi.
3. Laita fileet marinadiin ja marinoi jääkaapissa mielellään yön yli.
4. Grillaa.

Vaivalloisuusaste: Selkeä ja simppeli, mutta vie jonkin verran aikaa.

1-vuotiaan arvio: Jäi saamatta, kaveri oli ruoka-aikaan muualla. Ehkä fileet tuntuivat myös vähän hankalilta pureskeltavilta pienelle, vaikka kyllä tuolla purukalustolla näistä varmaan selviäisi.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti