sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Makoisan savuiset BBQ-tofuvartaat


En ole maailman suurin grillaamisen ystävä, mikä johtuu ehkä osittain siitä, että monet helposti saatavilla olevat grillattavat kasvisruuat eivät ole valtavan herkullisia. Kyllähän kaupoista saa kelvollisia vegemakkaroita ja vaikka joku grillattu herkkusienikin on ihan ok, mutta ei yleensä mikään päivän kohokohta, ellei sitten satu olemaan heikommanpuoleinen päivä.

Nyt syntyi kuitenkin tofuvartaita, joita syö oikein ilokseen. Pienellä itse tekemisen tai tarkemmin ottaen marinoimisen vaivalla sai ruuan nostettua ihan toiselle tasolle. Cola ja ketsuppi tuovat marinadiin hyvällä tavalla mättöruokamaista fiilistä, ja lisäksi olennainen ainesosa on nestesavuaromi. Jalosavua on tuntumani mukaan nykyisin aika hyvin saatavilla joulun alla riehuneen porkkalabuumin jäljiltä. Porkkalahan on siis se porkkanasta valmistettava mutta ihmeen paljon kylmäsavulohta muistuttava ruoka, jota ennen joulua valmistettiin sen verran innokkaasti, että nestesavun kysyntä räjähti ja kauppojen varastot tyhjenivät. Sittemmin ainakin lähikauppaamme on ilmestynyt pitkä hyllyllinen Jalosavua. 

En itse asiassa tehnyt näitä vartaita ollenkaan ulkogrilliä ajatellen vaan äitienpäiväpöytään. Ne valmistuivat kätevästi uunissa grillivastuksen alla. Lopputulos sai kuitenkin ajattelemaan jo tulevan kesän grillausmahdollisuuksia, jos vaikka säät tästä vähitellen vakiintuisivat sinne aurinkoisempaan suuntaan.


BBQ-tofuvartaat

1 pkt maustamatonta kiinteää tofua
1/2 dl colajuomaa
1/2 dl ketsuppia
1/2 dl öljyä (esim. rypsi)
2 rkl soijakastiketta
1 rkl balsamicoa
1 rkl valkosipulijauhetta
1 tl nestesavuaromia
1 punainen paprika

1. Aloita valmistelut mielellään jo syömistä edeltävänä päivänä. Sekoita keskenään kaikki muut ainekset paitsi tofu ja paprika.
2. Paloittele tofu mukaviksi suupaloiksi. Laita tofu muiden ainesten joukkoon ja anna marinoitua mielellään yön yli.
3. Paloittele paprika ja kierittele myös paprikapalat marinadin joukossa. Pujottele tofupalat ja paprikapalat grillitikkuihin.
4. Grillaa rapean ruskeiksi uunissa grillivastuksen alla tai ulkogrillissä.


Vaivalloisuusaste: Marinadi on selkeä ja simppeli, mutta marinoituminen vie toki aikaa. Kokonaisuutena kuitenkin helppo.

1-vuotiaan arvio: Tykkäsi tofupaloista, paprikoita ei syönyt.





2 kommenttia:

  1. Heippa, sinulla on ihanan oloisia ja arkeen istuvia reseptejä, jään seurailemaan blogia :) Peukku taaperoraadin kommenteille!

    VastaaPoista
  2. Kiitos, tosi kiva kuulla! Tervetuloa seurailemaan! :)

    VastaaPoista