tiistai 31. lokakuuta 2017

Saran punainen pesto – ihana vegaaninen leivänpäällinen


Mitä vegaani laittaa leivän päälle? Tai kuka tahansa, joka haluaa vähentää lihan ja maidon kulutusta? 

Vaihtoehtoja on tietysti monia, aina leikkeleitä ja juustoa jäljittelevistä vegetuotteista tai pelkistä vihanneksista lähtien. Hummus on periaatteessa tosi hyvä ja ravitsemuksellisestikin järkevä leivänpäällinen, mutta aina sitäkään ei jaksa.

Niinpä olinkin innoissani, kun Sara julkaisi Saran kotikolossa aivan mahtavan punaisen peston ohjeen. Tämän tahnan maku on yksinkertaisesti todella herkullinen, ainakin minusta: pähkinää, basilikaa, valkosipulia, rutkasti öljyä... ou jee. Se on myös helppo valmistaa: kaikki ainekset vain sekaisin.

Muokkasin ohjetta vähän, lähinnä siksi, että minulla ei ollut kotona tarpeeksi tomaattipyreettä. Jätin suolan pois ja laitoin etikkaa vähän vähemmän. Siitä tuli aivan loistavaa näinkin, mutta alkuperäisellä ohjeella tulee varmasti myös. 

Pinjansiemenet ovat julmetun kalliita, ja muistelen jostain lukeneeni vinkin, että ne voisi hyvin korvata edullisemmilla auringonkukansiemenillä. Ensi kerralla saatan tehdä niin, koska voimakkaiden makujen läpi pinjansiemenet eivät kuitenkaan juuri maistu.

Ohjetta on korjattu 1.11. klo 7: ensimmäisestä versiosta putosivat epähuomiossa pois aurinkokuivatut tomaatit. Niitä ei kuitenkaan missään nimessä kannata jättää pois.

Vai etsitkö sittenkin palkokasvipohjaista kasvistahnaa? Miten olisi papudippi korianterilla?

Hyvä punainen pesto


100 g tomaattipyreetä
10 aurinkokuivattua tomaattia
1 dl oliiviöljyä
1 dl cashewpähkinöitä
0,5 dl pinjansiemeniä tai auringonkukansiemeniä
1 puntti basilikaa
4 valkosipulinkynttä
1 rkl omenaviinietikkaa

1. Sekoita kaikki ainekset tahnaksi tehosekoittimella. Jos haluat juoksevampaa pestoa, lisää vettä.


Saran alkuperäiseen ohjeeseen pääset klikkaamalla tästä


torstai 26. lokakuuta 2017

Soija-spagettivuoka – koko perheen suosikki

Jos haussa on kasvisruoka, joka maistuu lapsille, tässä on vaihtoehto, jota kannattaa vakavasti harkita! Vegaaninenkin se on, kuten kaikki ohjeet tässä blogissa.

Minulle on vähän mysteeri, miksi pasta-asioissa se vuoaksi paistaminen on lapselle niin olennaista, mutta niin se vain tuntuu olevan. Meillä se menee niin, että jos spagetti ja kastike tarjotaan erikseen, maistumisesta  ainakaan kastikkeen  ei ole takeita, mutta vuoka tekee jostain syystä ihmeitä. Keskeiseksi arkemme pelastajaksi on noussut Saarioisten vegaaninen Italian tomaatti-spagetti -valmisruoka. Eikä tämä ole maksettu mainos vaan ihan vain rehellinen tunnustus. 

Niinpä to do -listallani onkin pitkään ollut omatekoisen vegespagettivuoan valmistus. Inspiraatiota sain niin tuosta huikeasta valmisruuasta kuin myös erilaisista jauhelihaa sisältävistä spagettivuokaohjeista. Olen nyt tehnyt soijarouhe-spagettivuokaa pari kertaa, ja kyllähän se on hyvin tehnyt kauppansa niin lapsille kuin aikuisillekin.

Pastavuoan hyvä puoli on se, että ruokaa voi tehdä useamman päivän satsin, josta on sitten helppo ottaa raivonälän jyllätessä. Ohje on helppo, mutta vie sen verran aikaa, että en välttämättä lähtisi virittelemään sitä heti työpäivän jälkeen, kun on kiire saada päivällistä.

Olen ravintohiivahiutaleiden käyttäjänä vielä aika noviisi, mutta tässä ne ainakin tuntuisivat toimivan.  Ne tuovat ruokaan hieman juustomaista, täyteläistä makua. Mitenkään välttämättömiä ne eivät kuitenkaan ole, joten jos niitä ei löydy, ei hätää. Ainesosalista saattaa näyttää pitkältä, mutta suuri osa aineksista on mausteita, joista yksittäisten puuttuminen ei varmastikaan kaada vuoan onnistumista.

Jos ruokaa ollaan tekemässä ihan pienille lapsille, aurinkokuivatut tomaatit voi hyvin jättää poiskin, koska ne ovat aika suolaisia. Aikuiselle ne ovat kyllä ihan mukava lisämaun tuoja.

Soija-spagettivuoka

250 g täysjyväspagettia
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1,5 dl soijarouhetta
1/2 kasvisliemikuutio
1 rkl balsamicoa
1 tl siirappia
500 g tomaattimurskaa
4 aurinkokuivattua tomaattia
1 tl oreganoa
1 tl basilikaa
1 tl rosmariinia
1 tl paprikajauhetta
1/2 tl mustapippuria
2 dl kaurakermaa
1 dl ravintohiivahiutaleita
vettä
öljyä

1. Laita spagetti kiehumaan. Keittoajaksi riittää pari minuuttia alle suositellun keittoajan.
2. Pilko sipuli ja valkosipuli. Kuullota niitä öljyssä pannulla ja lisää soijarouhe. Mausta balsamicolla, siirapilla ja paprikajauheella ja murenna kasvisliemikuutio soijarouheen päälle. Kaada päälle noin desilitra vettä ja paista soijarouhe kuivaksi.
3. Lisää tomaattimurska, huuhtele sen pakkaus noin desilitralla vettä ja kaada vesi kastikkeen joukkoon. Lisää aurinkokuivatut tomaatit, loput mausteet, ravintohiiva ja kaurakerma. Kiehauta ja anna hautua muutama minuutti.
4. Kaada spagetti vuokaan ja kastike vuokaan ja sekoita. Paista 225 asteessa noin vartti.


Vaivalloisuusaste: Tämä kuuluu ruokiin, joita on kätevää tehdä iso satsi etukäteen valmiiksi. Ohje on helppo mutta vie jonkin verran aikaa.

1-vuotiaan arvio: Mainiota mättöä. Tekee hyvin kauppansa.


sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Vegaaninen omena-vaniljapannukakku


Pannari on muuntautumiskykyinen herkku, joka onnistuu erilaisilla mausteilla, makeana tai suolaisena ja hyvin myös vegaanisena. Munattoman ja maidottoman pannarin laittamiseen konsteja on varmasti monia, mutta yksi hyvä rakenteen antaja on soijajugurtti, koska se hyytyy paistettaessa. Käytin tämän pannarin pohjana Chocochilin aina luotettavaa pannariohjetta, mutta laitoin joukkoon raastettua omenaa ja kunnon satsin Plantin vaniljasoijajugurttia.

Hieman erilaiset mausteet toivatkin kivaa vaihtelua, tosin aika mietoina ne maistuivat. Omena ei maistu kovin selkeänä omenan makuna vaan tuo lähinnä hedelmäistä makeutta. Toki omenaa voi halutessaan laittaa enemmänkin, uskoisin, että pannarin rakenne pysyy hyvänä niinkin.


Omena-vaniljapannukakku

5,5 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
2 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
1/2 dl sokeria
1 l kauramaitoa (soijamaito käy myös)
150 g vaniljasoijajugurttia
2 omenaa
margariinia

1. Sekoita ensin kuivat aineet yhteen ja lisää sitten joukkoon kauramaito ja jugurtti.
2. Kuori ja raasta omena ja lisää raaste taikinan joukkoon. Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen ja anna taikinan vetäytyä lämpiämisen ajan.
3. Laita leivinpaperilla peitetylle uunipellille margariininokareita. Anna niiden sulaa uunissa ja levitä sitten sulanut margariini pellille tasaisemmin.
4. Kaada taikina pellille. Laita päälle vielä margariininokareita.
5. Paista pannukakkua uunin keskitasolla noin 30 minuuttia. Nosta sen jälkeen ylemmälle tasolle ja paista vielä 10 minuuttia, jotta saat pintaan kauniin värin.
6. Anna pannukakun jäähtyä paistamisen jälkeen kunnolla, jotta rakenne kiinteytyy.


Vaivalloisuusaste: Normaali pannarin vaiva, eli ei nyt niin paha. 

1-vuotiaan arvio: "Lisää."



torstai 19. lokakuuta 2017

Curry-kikhernekiusaus

Kiusaukset ovat helppoa arkiruokaa, mutta täytteitä ja mausteita on kiva vähän vaihdella. Tässä kiusauksessa pääosassa on kikherne, ja mausteissa lähdin vähän intialaishenkiselle, curry-vetoiselle linjalle. Cashew-pähkinät tuovat makua, suutuntumaa ja täyttävyyttä.

Tämä on jälleen ihan superhelppo valmistaa, ainekset vain sekaisin ja uuniin.

Jos tämä makumaailma ei inspiroi, mutta helppo kiusaus kuitenkin kiinnostaisi, tsekkaa ihmeessä klassikkoaseman saavuttanut, Vegaaninen versio -blogista tunnetuksi tullut savutofukiusaus tai texmex-henkinen kiusaus härkäpapurouheella ja mustapavuilla.



Curry-kikhernekiusaus

500 g peruna-sipulisekoitusta
2 dl chilimaustettua kaurakermaa (tai maustamatonta)
1 pkt käyttövalmiita kikherneitä (n. 200 g)
kourallinen cashew-pähkinöitä
1 tl currya
1 tl juustokuminaa
1 tl valkosipulijauhetta
1/2 tl kurkumaa
1/2 tl inkivääriä
(mustapippuria, suolaa)

1. Sekoita uunivuoassa peruna-sipulisekoitus, kaurakerma, kikherneet ja cashew-pähkinät. Lisää vielä mausteet ja sekoita ne kiusauksen joukkoon.
2. Paista 200 asteessa noin tunti.

Vaivalloisuusaste: Tosi helppo mutta ei erityisen nopea. Ainekset tarvitsee vain sekoittaa, mutta paistamisessa menee hetkonen.

1-vuotiaan arvio: Söi ja ei syönyt. Ensimmäisellä kerralla maistui yllättävänkin hyvin, mutta toisella kerralla kiusaus jäi suoraan paketista vetäistyn jääkaappikylmän tofun varjoon. Toisaalta varmaan melkein mikä vaan jäisi.



lauantai 14. lokakuuta 2017

Helppo vegaaninen sitruunamutakakku

Olin kymmenisen vuotta sitten opiskelijavaihdossa Lundissa Etelä-Ruotsissa, ja tärkeänä makumuistona sieltä jäi mieleen kladdkaka, tahmea suklainen kakku, jota suomeksi varmaan on luontevinta kutsua mutakakuksi. Syystä tai toisesta kladdkaka maistui kuitenkin Ruotsissa paljon paremmalta kuin mikään mutakakku Suomessa koskaan. Luulen, että sen salaisuus oli äärimmäinen tahmeus, joka lähenteli jo toffeen olemusta.

Törmäsin jokunen kuukausi sitten Facebookin syövereissä vegaanisen sitruuna-kladdkakan ohjeeseen, ja se on kangastellut mielessäni siitä asti. Nyt päätin kokeilla sitä nimipäiväni kunniaksi. Mutakakku on oikeastaan aika pöljä käännös tälle sitruunaversiolle, koska muta harvemmin on sitruunankeltaista. Se kuitenkin kertoo aika hyvin, minkä tyylisestä kakusta on kyse: erinomaisen tahmeasta! Alkuperäinen ohje löytyy ruotsalaisesta Sweet & Simple -blogista.

Tästä kakusta tulikin aika ihana oikeastaan kaikilla mittareilla - paitsi nyt ehkä terveellisyydellä. Se on helppo valmistaa, mitään erikoisia raaka-aineita ei tarvita, sokerisuus ja rasvaisuus täyttää vaativankin herkuttelijan tarpeet, mutta maku on kuitenkin sitruunaisen raikas. Raastettu sitruunankuori antaa kakulle ihanan pirteän säväyksen.

Sitruunamutakakku

150 g margariinia (vegaanista, esim. sininen Keiju)
1 sitruuna
1,5 dl kaurakermaa
2,5 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
1 rkl vanilliinisokeria

koristeluun soija- tai kauravispiä

1. Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen. Raasta sitruunan kuori ja purista mehu.
2. Sulata margariini. Sekoita kuivat ainekset keskenään. Lisää joukkoon sula margariini, sitruunan mehu ja kuori sekä kaurakerma.
3.  Kaada taikina vuokaan, jonka halkaisija on noin 20 cm. Paista 20-25 minuuttia riippuen siitä, kuinka tahmeaksi haluat kakun jättää.
4. Tarjoile vispatun soija- tai kaurakerman kanssa.

Vaivalloisuusaste: Helppo ja nopea, sitruunan raastaminen ja puristaminen on ainoa vähänkään työläämpi juttu.

1-vuotiaan arvio: Suhtautui epäilevästi eikä ollut kiinnostunut maistamaan, mikä on oikeastaan ihan hyvä, koska kyseessä ei ole mikään varsinainen terveysruoka.

keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Maapähkinäinen kasvismureke – helppo arki- tai juhlaruoka

Minulla on ollut tänä syksynä käynnissä täydellisen vegaanisen murekkeen metsästys. Tavoitteena oli mureke, joka onnistuu niin, että vain heittää ainekset monitoimikoneeseen, sekoittaa, kaataa vuokaan ja paistaa. Testasin mureketta joskus tofulla, joskus kikherneillä ja hieman erilaisilla mausteilla. Nyt on aika julistaa murekekilpailun voittaja: se on tässä!

Täydellinen on tietysti aika paljon sanottu murekkeesta tai mistään muustakaan. Sanoisin, että maun puolesta tämä on erittäin hyvä. Maapähkinävoi antaa tässäkin hienon silauksen. Murekkeen rakenne on kuitenkin sen verran pehmeä, että sitä en ole valmis vielä julistamaan aivan täydelliseksi. Koossa pysymisen kanssa ei ole minkäänlaista ongelmaa, mutta suutuntumassa voisi olla vielä enemmän särmää. Joka tapauksessa erittäin kelpoisa mureke niin arki- kuin juhlapöytäänkin. Juhlassa tämä voisi toimia yhtenä monipuolisen buffetin osana, arkena tämä menee vaikka ihan vain salaatin kaverina.

Helppouden puolesta mureke on aika mahtavaa ruokaa. Se on vähän kuin pihvit tai pyörykät, mutta muotoilemisen vaiva säästyy: ei tarvitse kuin kaataa seos vuokaan. Hyvä monitoimikone helpottaa valmistusta huomattavasti, kun taikinan saa nopeasti sekoitettua. Tarvittaessa sekoittaminen onnistunee kyllä myös sauvasekoittimella.


Maapähkinäinen kasvismureke

1 pkt käyttövalmiita kikherneitä (n. 230 g)
kourallinen cashew-pähkinöitä
2 rkl maapähkinävoita
1 peruna
1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
1 rkl soijakastiketta
1 rkl limemehua
1 tl currya
1 tl juustokuminaa
1/2 dl vehnäjauhoja
(ripaus chilirouhetta)

1. Kuori peruna ja sipuli. Voit leikata niitä hieman pienemmiksi paloiksi. Sekoita kaikki ainekset monitoimikoneessa tasaiseksi massaksi.
2. Vuoraa noin litran vetoinen uunivuoka leivinpaperilla. Leivinpaperi asettuu helpommin, jos rutistat sen ensin palloksi, kastelet vedellä ja rutistelet vielä vedet pois. Kaada mureketaikina vuokaan.
3. Paista 175 asteessa 50-60 minuuttia.


Vaivalloisuusaste: Helppo ja selkeä. Paistumiseen pitää toki varata aikaa.

1-vuotiaan arvio: Ensimmäisellä kerralla söi todella mielellään, mutta viimeksi oli vähän epäluuloisempi: maisteli vain vähän.



lauantai 7. lokakuuta 2017

Terveellinen kahden aineksen lakritsijäätelö


Raakalakritsijauhe oli minulle aivan tuntematon tuote, kunnes jokunen viikko sitten sain haltuuni Urtekramin näytepakkauksen. Ensimaistamisella jauheen maku oli ihan sellaisenaankin aika vaikuttava. Voisin syödä sitä samaan tapaan kuin lapsena vedettiin salmiakkijauhetta. En kuitenkaan ihan heti keksinyt, mihin ruokalajiin sitä kannattaisi laittaa.

Kokeilin jauhetta ensin chiavanukkaaseen, joka ei ollut hullumpaa sekään, mutta sitten välähti: nicecream! Siis jäädytetyistä banaaneista valmistettava terveellinen, maidoton ja vegaaninen jäätelö. Lakritsi-nicecream se vasta olisi jotain.

Nicecream valmistuu helposti monitoimikoneessa. Banaanien täytyy ensin malttaa antaa jäätyä, mutta sen jälkeen valmistus on yksinkertaista. Myös sauvasekoittimella nicecreamin pystyy tekemään, mutta se saattaa vaatia vähän karskimpaa runnomista.

Eipä siinä sitten auttanut kuin kokeilla! Lopputulos muistutti italialaistyyppisiä, voimakkaan makuisia lakritsijäätelöitä - ei siis sellaista lakritsiraidoilla tehostettua vaniljajäätelöä, joka yleisesti lakritsijäätelönä tunnetaan. Lakritsin maku oli todella tuhti, lähes salmiakkimainen. Rakenne puolestaan muistutti pehmistä.

Jos lakritsin maku ei miellytä, mutta nicecream kiinnostaa, kokeile vaikka tätä kanelipullan makuista versiota.


Lakritsi-nicecream

2 kypsää banaania
2 tl raakalakritsijauhetta

(agavesiirappia tai muuta makeutusta)
(koristeluun lakunpaloja)


1. Kuori ja viipaloi banaanit ja laita ne pakastimeen vähintään muutamaksi tunniksi.
2. Laita jäätyneet viipaleet ja lakritsijauhe tehosekoittimeen ja aja pehmismäiseksi jätskiksi.
3. Jos haluat oikein makean jäätelön, voit makeuttaa sen esimerkiksi agavesiirapilla tai ihan sokerilla. Koristeeksi sopivat vaikkapa lakunpalat.


Vaivalloisuusaste: Helppo, jos käytössä on tehokas sekoitin.

1-vuotiaan arvio: Maisteli ihan mukisematta.

keskiviikko 4. lokakuuta 2017

So 80's! Vegaaninen "makkarakastike" savutofusta


Makkarakastike on kaikille tuttu perusruoka, joka vie kotoisiin retrotunnelmiin. Maukkaan kastikkeen aikaansaamiseksi ei välttämättä tarvita makkaraa eikä edes vegemakkaraa, koska savutofu ajaa saman asian herkullisesti ja terveellisesti. 

Tämä tofukastike on erinomaisen kätevä arkiruoka. Se valmistuu helposti, raaka-aineeksi ei tarvita mitään kovin erikoista ja makukin on varmasti useimpien mieleen. Lisukkeeksi sopivat perunat tai perunamuusi. Meillä syötiin pakasteperunamuusiaineksesta tehtyä muusia. Se on helppo valmistaa, eikä aines sisällä muuta kuin perunaa.

Savutofu on ylipäätäänkin aivan mainio tuote, se käy sellaisenaan vaikka salaattiin tai leivän päälle. Parhaimmillaan se on mielestäni kuitenkin paistettuna.


Makkarakastike savutofusta

300 g kylmäsavutofua
1 sipuli
1 rkl margariinia
2 rkl vehnäjauhoja
1/2 kasvisliemikuutio
3 dl vettä
1/2 rkl sinappia
1 rkl tomaattipyrettä
suolaa
pippuria

1. Silppua sipuli ja paloittele savutofu pikkusormen paksuisiksi suikaleiksi.
2. Ruskista sipulia ja tofupaloja kattilan pohjalla margariinissa.
3. Lisää joukkoon vehnäjauhot, sekoita ja anna hetki ruskistua. Lisää vesi puuhaarukalla sekoittaen.
4. Sekoita joukkoon kasvisliemikuutio, sinappi ja tomaattipyre.
5. Mausta tarvittaessa suolalla ja pippurilla


Vaivalloisuusaste: Tosi helppo ja nopea, kunhan vaan saa sipulin ja tofun pilkottua.

1-vuotiaan arvio: Ihan lemppariosastoa, maistuu tosi hyvin.