torstai 30. maaliskuuta 2017

Yhden pannun nyhtispasta


Jos tehokkuutta ja vaivattomuutta arvostava Linssinööri valmistaa pastaa, sen on tottakai oltava yhden pannun pastaa. Jos aidasta löytyy matala kohta, miksi kiivetä yli korkeammalta. Miksi tiskata ylimääräinen kattila, jos sen ajan voi yhtä hyvin käyttää vaikka somessa roikkumiseen, hammaslankailuun, sulakkeen vaihtamiseen, sisään- ja uloshengitysten kuulosteluun tai kadonneiden sukkien etsintään. Keksin pyynnöstä lisääkin vaihtoehtoista ajanvietettä.

Oikeastaan on vähän hassuakin, että pastan laittamisen peruskaava on se, että kastike ja pasta tehdään erikseen. Samassa pannussa kastikkeen ja mausteiden maku tarttui hyvin myös pastaosiin, mitä en pidä mitenkään huonona juttuna. Makuasioitahan nämä tietysti ovat.

Käytin tässä nyhtökauraa, mutta uskoisin muiden vastaavien lihankorvikkeiden sopivan tähän yhtä hyvin, miksei ehkä paremminkin. Voi siis kokeilla vaikka härkistä, oumphia tai jos vegaanisuuden kanssa ei ole niin tarkkaa, quorn sopii varmasti myös. Sieniproteiinista tehty quornhan sisältää sidosaineena kananmunaa, mikä tekee siitä epävegaanisen. Härkishän on se tuttu kotimainen härkäpapuvalmiste, Oumph! (jes mikä kirjoitusasu) taas ruotsalainen pakasteena myytävä soijaproteiinituote, joka on tosi hyvää mutta myös kallista. Jos käytät jotain pakastettua kasviproteiinia, se kannattaa varmaan heittää pannulle jo aiemmassa vaiheessa kuin reseptin nyhtis, jotta ehtii sulaa kunnolla.


Yhden pannun nyhtispasta

3 valkosipulinkynttä
öljyä
n. 4 dl (täysjyvä)pastaa
2,5 dl kaurakermaa
2-3 dl vettä
kasvisliemikuutio
n. 80 g pakastepinaattia
paketti nude-nyhtökauraa
1/2 tl currya
persiljaa
mustapippuria
sitruunamehua

1. Kuori ja paloittele valkosipulinkynnet. Kuullota niitä hetki öljyssä pannulla ja lisää kaurakerma, kasvisliemikuutio, vesi, pasta, pinaatti, curry ja mustapippuri.
2. Keitä niin kauan että pasta on lähes kypsää. Jos keitos meinaa kuivua sitä ennen, lisää vettä. Lisää joukkoon nyhtökaura ja keitä vielä sen aikaa, että pastan kypsyysaste on sopiva.
3. Mausta sitruunamehulla ja reippaalla satsilla persiljaa.


Vaivalloisuusaste: Kyllä tämä vaan helppo on.

1-vuotiaan arvio: Tykkäsi napostella maustuneita pastakuvioita, maustamattomasta pastasta ei yleensä juuri perusta. Nyhtökauraa taas ei halunnut edes maistaa.


sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Jäätävän hyvä kanelipullaherkku



Jälkiruoka kannattaa syödä aina kun voi. Varsinkin sellainen jälkiruoka, joka on paitsi herkullinen, myös terveellinen. Tämä sisältää käytännössä vain banaania ja mausteita, mutta rakenne muistuttaa pehmistä.

Jäädytetystä banaanista valmistettu banaanijäätelö tunnetaan nimellä nicecream, ja sitä voi maustaa monella tapaa. En ollut kokeillut sellaista aiemmin, mutta törmäsin niin herkullisen näköiseen kanelipullajäätelön kuvaan, että tätä fixasjälv.se-sivuston reseptiä oli pakko kokeilla. Makumaailmaan kuuluu kanelia ja kardemummaa, ja siksi ajatukset lähtevät kanelipullan suuntaan.

Valmistuskin on helppoa muille paitsi sille sähkölaitteelle, joka joutuu soseuttamaan jäiset banaanit. Omat blenderini huusi aika tuskaisesti tätä tehdessä, mutta selvisi lopulta urakasta. Kunnollinen tehosekoitin olisi varmasti paras.

Alkuperäisessä reseptissä käytetään taatelisiirappia, mutta olen itse kokeillut tähän sekä tummaa siirappia että agavesiirappia. Uskoisin, ettei siirapin laadulla ole suurta väliä. Alkuperäisessä reseptissä suositellaan myös kardemumman jauhamista itse. Vastajauhettu kardemumma onkin varmasti herkullista, mutta valmiiksi jauhetullakin tulee kyllä varsin hyvät jätskit.

Jos ruokailijoina on pieniä lapsia, kannattaa valita kaneliksi ceyloninkaneli. Yleisimmin kaupassa myytävä kassiakaneli sisältää kumariinia, jota ei suositella lapsille ainakaan suurina määrinä.


Terveellinen kanelipullajäätelö

3 kypsää banaania, jotka jäädytetään viipaloituina
1 tl kardemummaa
2 rl siirappia
1/2 rl kanelia

1. Ota banaanit pakkasesta ja anna niiden sulaa jokunen minuutti.
2. Sekoita siirappi ja kaneli keskenään.
3. Sekoita banaaninpalat ja kardemumma esimerkiksi tehosekoittimessa jäätelömäiseksi massaksi.
4. Laita massa kippoon ja naamioi se kanelipullaksi kaatamalla päälle kanelisiirappia spiraalikuvioksi.


Vaivalloisuusaste: Kunhan muistaa laittaa banaanin etukäteen pakastimeen ja käytössä on riittävän tehokas sekoitin, muu hoituu helposti.

1-vuotiaan arvio: Ei jostain syystä oikein innostunut, mutta oli kyllä muutenkin huono ruokapäivä.



maanantai 20. maaliskuuta 2017

Tofuskeptikon tomaattikeitto


Oletko luopunut toivosta tofun kanssa? Eikö se vaan millään maistu, mutta ravintosisältönsä puolesta kuitenkin kiinnostaisi? Älä vaivu epätoivoon, on vielä yksi konsti: keittoon piilotus!

Törmäsin tähän reseptiin, kun etsin tofuruokalajia, joka sopisi sekä vauvalle että itselleni. Vauva ei vielä osannut syödä muuta kuin sileitä soseita, ja lisäksi hän suhtautui hyvin epäilevästi kaikkiin kotona tehtyihin ruokiin. Halusin, että voisin tarvittaessa itse syödä loput, jos pikkutyypille ei kelpaa. Ruokailmiö-blogista löytyi tällainen, joka maistuikin sitten molemmille. Laitoin keittoon suhteessa vähän enemmän tofua ja vähemmän tomaattia kuin alkuperäisessä reseptissä, koska niin oli pakkauskokojen puolesta kätevämpää ja keitosta tulee myös vähän tuhdimpi ja proteiinipitoisempi. Tuore basilika on tässä tärkeää, en usko, että kuivatulla basilikalla tulee kovinkaan hyvää.

En ollut aiemmin käyttänyt pehmeää tofua oikein mihinkään paitsi joskus teininä pahoin epäonnistuneeseen kasvispatayritelmään, jossa tofu muljui kuin mikäkin hyytelö vihannespalojen joukossa. Sen tyyppiseen ruokaan olisi ehdottomasti kannattanut laittaa kiinteää tofua. Pehmeä tofu käy kuitenkin oikein kätevästi sosekeittoon proteiinin lähteeksi. Keitosta tulee rakenteeltaan silkkinen ja ravintoarvoltaan mukava.


Tofu-tomaattikeitto

1 paketti pehmeää tofua
500 g tomaattimurskaa tai purkkitomaatteja
2 sipulia
2-3 valkosipulinkynttä
n. 1/2 ruukkua tuoretta basilikaa
1 rkl sokeria
pari desiä vettä
öljyä
0,5 tl suolaa
mustapippuria

1. Pilko sipulit ja valkosipulit. Kovin pieneksi ei tarvitse, koska sauvasekoitin hoitaa homman myöhemmin. Kuullota ne öljyssä kattilan pohjalla.
2. Lisää kattilaan tomaattimurska tai tomaatit, vesi, sokeri, suolaa ja mustapippuria. Keittele hiljakseen jonkin aikaa. 20-30 min lienee ihanteellista, mutta jos on kiire, vähemmälläkin pärjää.
3. Lisää joukkoon tofu ja tuore basilika. Soseuta sauvasekoittimella. Maista ja lisää tarvittaessa suolaa ja mustapippuria.

Vaivalloisuusaste: Kunhan sipulit saa pilkottua, helpolla selviää.

1-vuotiaan arvio: Hyvää. Kotona tehdyistä ruuista ollut kautta aikain yksi suosikeista, ehkä jopa ykkönen.

maanantai 13. maaliskuuta 2017

Poroton ja härätön härkiskäristys



Härkis on monelta osin ottanut keittössäni soijarouheelle aiemmin kuuluneen paikan. Kalliimpaa se toki on, mutta myös kätevää käyttää. Härkis taipuu lisäksi myös moneen sellaiseen ruokaan, jota soijarouheesta ei välttämättä lähtisi kokeilemaan. Tämä on yksi sellainen.

Tämä resepti on alun perin suunniteltu nyhtökauralle. Porottoman käristyksen resepti löytyy jokaisen nyhtispaketin kääreestä, on herkullista - ja äärimmäisen helppoa valmistaa. Ongelmana vain on, että nyhtistä ei välttämättä saa käsiinsä silloin kun tarve olisi. Päätin kokeilla, miten vastaava käristys onnistuisi härkiksellä. Ja onnistuihan se! Härkis on rakenteeltaan pehmeämpää, mikä on tässä ruokalajissa ehkä pieni miinus, mutta ihan toimivaa kuitenkin. Vähensin käytettävän kasvisliemen määrää alkuperäisestä, koska härkistä tuskin kannattaa pehmentää entisestään nesteessä hauduttamalla.

Lisukkeet eli puolukat, suolakurkku ja kaurafraiche ovat tässä hyvin tärkeässä roolissa, joten niitä ei missään nimessä kannata skipata. Vegaaninen pikamuusi syntyy helposti perunahiutaleista ja kauramaidosta. Pussimuuseista suurin osa ei taida olla vegaanisia, mutta perunahiutaleet ovat käytännössä ihan yhtä helppoja käyttää.


Härkiskäristys ja pikamuusi

1 paketti härkistä
1 dl (vahvaa) kasvislientä
öljyä
1 tl maustepippuria

suolakurkkuja
puolukoita
kaurafraichea

perunahiutaleita
kauramaitoa
vettä
suolaa
(vegaanista) margariinia

1. Paista härkistä pieni hetki pannulla öljyssä. Lisää kasvisliemi ja maustepippuri.
2. Valmista muusi perunahiutalepakkauksen ohjeen mukaan. Jos pakkauksessa ei ole ohjetta, sopiva sekoitussuhde lienee n. 80 grammaa perunahiutaleita, 2-3 dl kuumaa vettä, 2 dl kauramaitoa ja ruokalusikallinen margariinia. Mausta suolalla.
3. Syö suolakurkkujen, puolukoiden ja kaurafraichen kanssa.


Vaivalloisuusaste: Hurjan helppo.

1-vuotiaan arvio: Härkispalat maistuivat kohtalaisesti sormiruokana, muita osia ruokalajista ei ole vielä tarjottu. Vähän suolaistahan tuo toki pienelle on.

keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Ylellisen yksinkertainen linssikeitto


Linssien aatelia, kasvissyöjän kaviaaria, upeaa, hienostuneen makuista. Muun muasta tällaisia luonnehdintoja löytyy pikaisella nettihaulla beluga-linsseistä eli mustista linsseistä. Beluga-linssi ei ehkä ole tyypillisin keitossa käytettävä linssi, mutta itse käytän sitä mielelläni rakenteen ja suutuntuman vuoksi. Siinä missä punaiset linssit menevät helposti jauhoiseksi mössöksi, mustat pysyvät kiinteinä ja antavat keittoon kunnon purutuntuman. Maku on mielestäni aika neutraali, mutta tässä keitossa on sen verran tuhdisti mausteita, ettei linssin maulla ole suurta merkitystä.

Mustien linssien käyttö ei sinänsä ole sen työläämpää kuin punaistenkaan. Keittoaika on hieman pidempi, mutta ei silti kovin pitkä, ja kiehumisen aikanahan voi vaikka ottaa rennosti tai tehdä jotain mukavaa. Jos mustia linssejä ei ole saatavilla tai ne eivät innosta, tämä resepti toimii hyvin muillakin linsseillä, vaikka niillä punaisilla. Beluga-linssejä ei ole aivan joka kaupassa myynnissä, mutta ainakin suurimmissa marketeissa olen niitä nähnyt, samoin erilaisissa ekokaupoissa.


Linssikeitto mustista linsseistä

1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
öljyä
1 paketti tomaattimurskaa
1,5 dl beluga-linssejä
1 rkl punaista currytahnaa
2 dl kookosmaitoa
n. 5 dl vettä
1/2 tl jauhettua korianteria
(suolaa, mustapippuria, inkivääriä tuoreena tai jauhettuna)

1. Pilko sipuli ja valkosipuli. Kuullota niitä kattilassa öljyssä currytahnan ja korianterin kanssa. Lisää tässä vaiheessa myös inkivääri, jos käytät sitä.
2. Lisää tomaattimurska, vesi ja linssit. Linssit kannattaa huuhdella ennen käyttöä.
3. Keitä noin 20 minuuttia, jotta linssit kypsyvät. Lisää tarvittaessa vettä.
4. Lisää kookosmaito ja mausta tarvittaessa suolalla ja mustapippurilla. Annokseen lisukkeeksi sopii vaikkapa lusikallinen maustamatonta soijajugurttia tai kaurafraichea.


Vaivalloisuusaste: Helppo. Sipuleissa on vähän paloittelemista, mutta muuten ei oikeastaan tarvitse tehdä muuta kuin nakata ainekset kattilaan.

1-vuotiaan arvio: Pahaa. Kaksi ensimmäistä lusikallista syljettiin pois, ja sen jälkeen suu pysyi tiukkana viivana. Epäilen, että ongelma oli linssien rakenteessa, koska samaan tapaan maustettu sosekeitto on kyllä aiemmin uponnut.

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Hummuksen haastaja: Papudippi korianterilla


Mitä muuta leivän päälle voisi laittaa kuin juustoa tai leikkelettä? Tyypillisiä vegevaihtoehtoja ovat papu- ja hernepohjaiset tahnat, varsinkin hummus. Erilaisia hummuksia saa valmiina kaupasta, eikä sellaisen tekeminen itsekään ole kovin työlästä, mutta kyllähän hummukseenkin välillä kyllästyy. 

Törmäsin sopivasti paputahnan reseptiin, jossa on useita suosikkiasioitani: korianteria, sitruunaa ja isoja valkoisia papuja. Alkuperäisessä Vegnews.comin reseptissä taidettiin kyllä itse asiassa käyttää niitä pienempiä valkoisia papuja, mutta olen korvannut ne noilla isoilla, koska niitä käytän muutenkin enemmän. Kummat vaan varmasti sopivat, koska papu ei tässä juuri maistu vaan tuo lähinnä rakennetta. Korianteri ja sitruuna sen sijaan muodostavat yhdessä oikein mukavan maun.

Papudippi korianterilla ja sitruunalla

1 paketti käyttövalmiita isoja valkoisia papuja
2 ruokalusikallista sitruunamehua
2 ruokalusikallista tuoretta korianteria (tai enemmän)
1 ruokalusikallinen öljyä
1/2 teelusikallista suolaa
ripaus mustapippuria

1. Laita pavut, sitruunamehu, öljy, mustapippuri ja suola astiaan ja soseuta sauvasekoittimella.
2. Sekoita joukkoon silputtu korianteri.

Vaivalloisuusaste: Tosi helppo, mitä nyt sitruunaa puristaessa ehkä joutuu likaamaan ja tiskaamaan sen puristinastian, mikä tiukassa paikassa voi vähän ottaa kupoliin.

1-vuotiaan arvio: Suostui kyllä syömään leipää, jolla tätä oli, mutta siitä leivästä ei levite lähtenyt ensimmäisenä samaan tapaan kuin vaikka margariinilla tai maapähkinävoilla voidellusta.

torstai 2. maaliskuuta 2017

Rapsakat tofuleikkeet ja kukkakaalimuusi


Minulla oli tofusta pitkään mielikuva, että se vaatii taiturimaista maustamista tai se pitää piilottaa johonkin monimutkaiseen ruokalajiin ollakseen hyvää. Kaupan valmiiksi marinoidut tofutkaan eivät oikein sellaisenaan vakuuttaneet, vaan yleensä pielessä oli vähintäänkin suutuntuma ja ehkä myös maku. 

Pidempi korsi -blogista löytyi kuitenkin mainio ohje rapeisiin tofufileisiin, joiden valmistamisessa ei kauan nokka tuhise eikä niihin tarvita oikeastaan muuta kuin marinoitua (tai kylmäsavu-) tofua ja korppujauhoa. Hyvän suutuntuman salaisuus on siis rapeassa kuoressa! Mausteita voi muunnella oman maun mukaan tai käyttää vaikka valmiiksi maustettuja korppujauhoja. Tofujen kaveriksi sopii esimerkiksi kukkakaalimuusi, joka syntyy helposti pakastekukkakaalista.

Tofuleikkeet
1 paketti kiinteää marinoitua tofua
korppujauhoa
mausteita (esim. musta-, valko- tai maustepippuria, paprikajauhetta, sipuli- tai valkosipulijauhetta, suolaa)
öljyä

1. Paloittele tofu. Rapeuden lisäämiseksi voit puristella tofusta enimmät vedet talouspaperilla tai keittiöpyyhkeellä, jos jaksat ja ehdit, mutta välttämätöntä se ei ole.
2. Lisää korppujauhoihin haluamiasi mausteita. Kierittele tofunpalat korppujauhoissa.
3. Paista tofut pannulla öljyssä kullanruskeiksi.


Kukkakaalimuusi
1 pussi pakastekukkakaalia
kaurakermaa
vegaanista margariinia (esim. sininen Keiju)
suolaa

1. Keitä tai höyrytä kukkakaali pehmeäksi.
2. Soseuta se sauvasekoittimella kaurakerman ja margariininokareen kanssa. Säätele kerman määrää sen mukaan, kuinka löysää muusia haluat. Mausta suolalla.




Vaivalloisuusaste: Helppo. Kumpikin aterian osa yksistään on hyvin simppeli valmistaa, mutta pääruoka ja lisuke on tietysti aina himpun verran työläämpi yhdistelmä kuin samassa padassa kokonaan valmistuva ruoka.

1-vuotiaan arvio: Tofu on huippua, tosin vajavaisella purukalustolla ei saa ihan kaikkia kuoria pureskeltua. Kukkakaalimuusi menettelee.